Viimeisestä blogitekstistä 2 kk, kotiinpaluusta reilu kuukausi. Vaati hieman luovaa taukoa, enneku pysty palaamaan taas blogin pariin. Jotenki tää on kuitenki lopetettava fiksusti, ja on ainakin muutama teksti mitkä haluisin vielä meidän syksystä kirjottaa. Vaihdon loppupuolella aikaa kirjottamiselle ei vaan löytynyt, koska tajuttiin että kohta se olis ohi ja haluttiin nauttia joka sekunnista.
Ensimmäiset pari kuukautta me toisteltiin "tää on meidän koti, uskomatonta, tää on meidän koti" päivästä toiseen. Sitku puolväli yhtäkkiä taittu ja joulukuun alku lähesty, alettiinki hokemaan että "koht tää ei oo enää meiän koti, apua". Tässä sitä nyt taas ollaan, Suomessa. Kotiinpaluu oli suurempi shokki kun Balille saapuminen, ja vaati oikeesti aikaa hyväksyä että ollaan taas tässä ja se kaikki olis takana päin.
Mä haluan sanoa teille kaikille, että tarttukaa jokaiseen mahdollisuuteen mitä saatte. Tehkää, mitä oikeasti haluatte. En ikinä olis uskonu, että voin kokea jotain noin mahtavaa noinki pienessä ajassa. Ei pelkästään se paikka, vaan myös ne ihmiset ja kulttuuri. Mä olisin valmis antamaan paljon, jos voisin palata vielä kerran yhteen sellaseen aurinkoiseen torstaipäivään, kun me perheen kesken koulun jälkeen uidaan, käydään ulkona syömässä ja lähetään illalla Kutalle. Eihän elämä normaalisti tollasta ole, eikä sitä varmaan olis ikuisesti jaksanu (eipä), mutta ai että me nautittiin. Ja koko neljään kuukauteen, ei yhtäkään stressaavaa päivää.
Tässä sitä nyt ollaan, lukemattomia uusia kokemuksia ja ystäviä rikkaampana. Meillä on loistava ja äärettömän läheinen perhe saksalaisten kanssa, sekä sen luokan ystävyysside Kaisan kanssa, ettei se enää ikinä tuu muuttumaan. Mulla oli NIIN kivaa Kaisan kanssa, että vannon ettei tää jääny meidän vikaks seikkailuks. Nyt vaan taistellaan koulu loppuun ja lähetään vallottamaan maailmaa, koska mikä meitä estää?
Ei mikään.
-Netta